keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Riivattu Kissa: Tuleen, tuleen LP

Riivattu Kissa: Tuleen, Tuleen (Paramatka, PARALP 1, 1989)

Musta Paraati kohtaa Sielun Veljet? No ei ehkä sentään, mutta jonkin sorttista hengenheimolaisuutta edellä mainittuihin orkestereihin olen havaitsevinani Riivatun Kissan musiikissa. Tämä on juuri niitä levyjä, jotka jotakin muuta levyä etsiessä hyppäävät vahingossa silmille levyhyllystä. Hetken kuluttua sitä sitten toiveikkaan uteliaalla mitäs-vittua-mielialalla asettelee levyn soimaan, kunnes havahtuu ja tuumaa: ”elämä on aivan liian lyhyt!” kohottaen samalla kätensä kohti jotakin kiljusta tahmeaa Discharge sinkkua.

Ei tämä aivan pelkkää piinaakaan ole. Välillä biisit toimivat oikeasti ja toisinaan levylle on saatu luotua myös muullakin kuin ikävystyttävällä tavalla painostava tunnelma. Ja onhan näillä oikeastaan aika uniikki meininki, ei nyt ainakaan äkkiä ajateltuna tule mieleen toista orkesteria joka kuulostaisi Riivatulta Kissalta, enkä minä kyllä tälle arvoitukselle enempääkään aikaani uhraa. Niin ja veikkaan että tuolla jossakin kyllä kellarit pursuavat bändejä jotka kaikki haluaisivat kuulostaa Riivatulta Kissalta! Naapurin Perttikin opettelee jo Suomalaisen jännitysnäytelmän sanoituksia ulkoa ja Siiri-siskonsa jäljentää yksisiipistä sudenkorentoa olkavarteensa, tatuoinnin malliksi!

En oikein osaa päättää ansaitsisiko tuo kitaristi mitalin kaulaansa vaiko haarukan kylkiluidensa väliin. Luojan lykky kuitenkin että hän ei raahannut studioon saksofonia. Sitä perkelettä olisi tietenkin nauhoitettu minuuttikaupalla kappaleiden väliin ja päälle.

1.Tuleen, tuleen

2. Kulkuri

3. Hullut

4. Puhelin lanka laulaa/Woima

5. Punaisella planeetalla

6. Suomalainen jännitysnäytelmä

7. Yksinäinen susi

8. Kello soi

9. Syksy

10. Raja

11. Silmät

English summary: Guitar driven and depressing music. No, it’s not Mana Mana under a pseudonym, but there is still some similarities between these bands. Or not.

Lataa levy täältä: http://www.zshare.net/download/51419579ea50bb4f/

2 kommenttia:

Pelleri kirjoitti...

Tässä vielä biisilista tekijätietoineen:
Tuleen, tuleen - 1 lp-levy - Paramatka 1989 PARALP 1
Tuleen, tuleen (säv., sov. Riivattu Kissa, san. T. Harttola)
Kulkuri (säv., sov. Riivattu Kissa, san. T. Harttola)
Hullut (säv., sov. Riivattu Kissa, san. T. Harttola)
Puhelin lanka laulaa (säv., sov. Riivattu Kissa, san. J. Repo & T. Harttola)
Woima (säv., sov. Riivattu Kissa, san. T. Harttola)
Punaiselle planeetalle (säv., sov. Riivattu Kissa, san. T. Harttola)
Suom. jännitysnäytelmä (säv., sov. Riivattu Kissa, san. T. Harttola)
Yksinöinensus' (säv., sov. Riivattu Kissa, san. T. Harttola)
Kello soi (säv., sov. Riivattu Kissa, san. T. Harttola)
Syksy (säv., sov. Riivattu Kissa, san. T. Harttola)
Raja (säv., sov. Riivattu Kissa, san. T. Harttola)
Silmät (säv., sov. Riivattu Kissa, san. T. Harttola)

Anonyymi kirjoitti...

Hieno hieno juttu -- mielettoman kova levy joka viela loytyy hyllysta. Omaan pari sinkkuakin, mutta on kiva saada levy pyorimaan itunesissakin -- kiitoksia. Kaikille Psychoplasman ystaville.